keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Kohta tapahtuu taas

Ensi viikolla tulee uusi timpuriporukka värkkäämään ulkopuolen viimeistelyjä. Edellinen porukka on kiireinen muilla työmailla ja vastaavan työnjohtajan kautta löytyi NIMACO Rakennus Oy. Tarkoituksena on saada tehtyä ainakin nurkkalaudat, ovien ja ikkunoiden ulkosmyygit, puuttuvat ikkuna- ja kynnyspellit ja harmaat somisteosat ikkunoiden väliin/alle. Somisteosat oli muuten alunperin suunniteltu tehtäväksi kuitusementtilevyillä, mutta nyt täytyy säästää joten ne tehdään vanerista.

Nämä kaikki ovat viivästyneet turhankin paljon, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ensi kevääseen / kesään jää vielä terassin, kuistin ja autokatoksen alakattojen laudoitus ja rimoitukset, sekä terassit ja kaikki maalaukset.

Tähän väliin muistin virkistykseksi kuva miltei vuoden takaa, silloin pystytettiin autotallia:


Ensi viikolla myös valetaan vihdoin autokatoksen lattia. Sitten saamme autotallin tyhjennettyä tavaroista katoksen puolelle ja pääsemme levyttämään autotallin seiniä, jonka jälkeen se toimii työpajana saunan ja listoitusten tekemisessä talven aikana. Tai tälläinen ainakin suuri suunnitelmamme on...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for Blogger...