torstai 13. tammikuuta 2011

Sähköä ja muurausta

Piti vielä puolikuntoisena vääntäytyä raksalle neuvonpitoon timpureiden ja sähkömiesten kanssa. Keittiön olohuoneen puoleisen seinän aukon yläreunan korkeutta pähkäiltiin. Sovittiin tehtäväksi se kalusteiden yläreunan korkeudelle. Sähkäreitä kiinnosti puolestaan lattialämmitystermostaattien ja parin valokatkaisijan paikat.

Napsin samalla vähän kuvia. Terawatin miehet ovat olleet ahkeria ja piuhaa vedetään kuulemma ehkä n. kaksi kilometriä yhteensä. Yhteistyö on sujunut edelleen mallikkaasti, joten sen puolesta voin kyllä suositella. Takaisin kuviin, tässä siis sähköjä puku- ja pesuhuoneiden katossa:


Timpuriporukka on myös ahkeroinut, niinkuin aina. Tässä pesuhuoneen muurauksia menossa. Kuva on pukuhuoneesta pesuhuoneeseen päin. Vasemmalle jää sauna. Tarkkasilmäisimmät ja -muistisimmat voivat huomata että kulkuaukko pukuhuoneesta pesuhuoneeseen on aavistuksen siirtynyt. Lähinnä siksi ettei saunan ovi aukea ko. kohtaan tielle. "Tolppa", johon suihkut kiinnitetään (kts. pohjakuva), muurataan alaosastaan seinään kiinni, jolloin sen päälle muodostuu hylly shampoopulloille.


Alla oikealla näkyy em. keittiön ja olohuoneen välinen aukko. Aukkoon tehdään siis vähän seinää yläosaan.  Tuohon missä paksun piuhanipun yläpuolella näkyy vähän IV-kanavaa.


Väliseinät alkavat muuten olla pystyssä ja levytettynä toiselta puolelta. Toinen puoli odottaa vielä sähkömiehiä. Ja vaneroidut kohdat kipsilevyä. Läpiviennit katolle ovat paikoillaan lukuunottamatta liesituuletinta ja savupiippua.

Maanantaina on runkokatselmus, mutta sen jälkeen on taas hetki rauhallisempaa timpureiden ollessa toisella työmaalla. Lumiesteet läpivientien kohdille pitäisi kyllä yrittää järjestää pikaisesti.

1 kommentti:

  1. Enpäs oo ennen tuollaista suihkuratkaisua nähnytkään. Näyttää kyllä varmasti hyvälle :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for Blogger...