tiistai 31. elokuuta 2010

Pohjakatselmus ja perustusten jatkoa

Pohjakatselmus oli tänään aamulla. Eipä siinä ihmeempiä, todettiin muuttunut korko sopivaksi ja että perustukset näyttää hyviltä. Luovutettiin myös paalutuspöytäkirja ja sain kuulla että Heimo Tamminen oli tapansa mukaan lyönyt paalut erittäin tarkasti kohdilleen. Vastaava mestarimme kiitteli myös Maarakennus Elgiä ja Varma-perustuksen kavereita hyvästä työstä, mikä oli tietysti ilo kuulla.

Talon sokkelimuotteja oli alettu jo purkaa ja pari pientä kauneusvirhettä kuitenkin ilmeni: yksi salaojakaivo on hitusen väärässä paikassa ja pari alapohjan tuuletusaukkoa samoin (jäävät terassin alle), mutta homma hoituu pienellä säädöllä.

Sokkelimuottien purku käynnissä
Tuohon valmiin valun sisemmän muotin väliin jää hieman matalammalla oleva kohta, jonka päälle ontelolaatat lasketaan. Ja valun päälle tulee vielä pari varvia harkkoja.

Autotallin sokkelia oli myös ryhdytty tekemään. Talon tuulettuvasta alapohjasta poiketen talliinhan tulee reunavahvistettu laatta.


Autotallin sokkelimuotit rakenteilla
Nuo pitäisi olla valmiina ensi viikolla ja loppuviikosta maanrakennusurakoitsija tulee kaivelemaan ja tasoittelemaan loppuja. Parin viikon kuluttua pitäisikin sitten tulla ontelolaatat.

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Valu

Perjantaina valettiin talon sokkeli ja tänään se näytti tältä:



Tiistai-aamuksi on varattu pohjakatselmus.

Talotehtaalta ei ole kuulunut pihaustakaan. Se vähän huolettaa, joten täytyy soittaa huomenna. Lisäksi pitää pyytää sähköurakkatarjouksia lisää ja LVI-urakkatarjouksia  myös, kunhan vain saataisiin suunnitelmat.

torstai 26. elokuuta 2010

Raksa-biili

Talo Täplä sai tänään nimensä veroisen raksa-biilin. Tai jos ei ihan täplä niin läiskä ainakin, väriläiskä. Nettiautosta löytyi tuollainen, paras neljästä koeajetusta. VW Transporter vuosimallia 1999, 1,9 diesel, pariovet takana ja liukuovi molemmin puolin. En tiedä onko tuo Postin vanha, mutta ohjaus ainakin on vasemmalla. Saas nähdä tuleeko ihmiset paljon kyselemään postejaan... Mutta eiköhän tuolla kelvanne kuskata raksatarpeita ja kulkea töihin. Parempi kärry jää Kristiinan ja pikkuraksaajan käyttöön. Raksa-biili tulee myyntiin keväällä, joten pidä mielessä jos tarvetta ilmenee. Ja tööttää jos tulee vastaan!

Raksa-biili

Tontiltakaan ei maltettu pysyä poissa ja siellähän oli Jussi kavereineen paiskimassa töitä:

Perustusten tekoa

Varma-perustuksella on tuollaisia valmiita vesivaneri-lauta "seinämiä", jotka pystytetään routaeristyksen päälle, lisätään raudoitus väliin ja sitten valetaan sokkeli. Kai. Enhän minä näista mitään tiedä, mutta kätevältä tuo näytti. Ja rautaakin näyttää olevan omiksi tarpeiksi ainakin.

Lisää perustusten tekoa

Homma hoidossa siis.

tiistai 24. elokuuta 2010

Perustusten aloitus

Varma-perustus on aloittanut perustusten teon. Eilen veivät tavaraa tontille, joten tuosta se lähtee.

Perustusten aloitus
Itse täyttelimme ja lähettelimme eteenpäin vesilaitoksen liittymislomaketta ja sähkösopimusta. Ne olisi pitänyt tehdä aikaisemmin, mutta pikkuraksaajaan liittyvät asiat vähän sekoitti... No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Tom Allenin kaivonporaaja soitteli myös. Lupasi yrittää sovitella porausta viikolle 38, jolloin perustukset lienevät jo valmiita, mutta talopaketti ei ole vielä tullut porauksen tielle ja sotkeentumaan.

Myös LVI-suunnitelma on valmistumassa. Ja sähkösuunnitelmahan valmistui jo ennen matkaamme ja sen aikana saimme Terawatilta myös urakointitarjouksen. Se ei kuullosta pahalta, mutta olisi varmaan viisasta pyytää toinenkin tarjous vertailun vuoksi. Hyviä sähköurakoitsijoita, anyone?

P.S. Tämä oli muuten blogin sadas kirjoitus!!

perjantai 20. elokuuta 2010

Kotona taas

Kotiuduimme eilen aamulla kuuden jälkeen. Ilmainen pikku vinkki: älä lähde 10 tunnin lennolle alle 2-vuotiaan vekaran kanssa, ellei ole ihan pakko...

Illalla pyörähdimme tontilla tarkastamassa tilanteen. Siellä näytti tältä:

Paalutus valmis


Paalutus maksoi 8500 €:n paikkeilla eli vähän enemmän kuin arvioitiin, koska paalut olivat hieman ennakoitua pidempiä, 7-8 metriä.

Poissaollessamme kunta oli lähestynyt meitä postitse ja pyysi päärakennesuunnittelijan ilmoituskaavaketta sekä kopiota maaperätutkimuksesta, joten niitä piti alkaa väsäämään. Myös verohallitus oli keksinyt että omistamme maapalan ja tuli heti osingoille kiinteistöveron muodossa. Olivat vaan keksineet siihen jostain ihan oudon osoitteen. Sitä pitää selvitellä seuraavaksi.

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Lisävahvistus ja paaluja

Lisävahvistus rakennuttajien joukkoon virallistettiin tänään! Saa onnitella. Kaikenlaisten juttujen hakkaaminen ja tavaroiden siirtely paikasta toiseen sekä yleinen metelin pitäminen onnistuu jo niin hyvin, että hänestä varmaan on suuri apu raksalla kunhan päästään kotiin.

Tässä kohtaa on myös aiheellista kiittää Mikaa ja Saria, Kaisaa ja Pasia, sekä tietysti perheitämme ja kaikkia muitakin hengessä tai muuten mukana olleita. Kiitos!


Hotellissamme on kiva trooppinen puutarha kala-altaineen. Sääli ettei sellaisen rakentaminen Tuusulan ilmastossa taida oikein onnistua.

Hotellin puutarha
Sillä välin Suomessa: paalutus on käynnistynyt tai taitaa itse asiassa olla jo valmiskin. Kuvassa lähtee uppoamaan ensimmäinen paalu nähdäkseni teknisen tilan kohdalle (kiitos arkkitehdille kuvasta).

Ensimmäinen paalu, kuva: Tapani Kivinen
Viikon kuluttua päästään itsekin toteamaan tilanne. Silloin on ehkä jo perustusten tekokin menossa.

tiistai 3. elokuuta 2010

Ja sitten mennään!

Rakennnuttajat lähtevät nimittäin kaukomaille pariksi viikoksi. Vähän hankalaan paikkaan tuli tämä reissu, mutta pitää pelata niillä korteilla, jotka on jaettu. Onneksi meillä on tässä projektissa erinomainen tiimi hoitamassa hommia poissaollessamme; Esa, Tapani, Anders ynnä muut. Kiitos vielä kerran!

Kävimme eilen pikaisesti tontilla ja sinnehän oli ilmaantunut tuollainen:


  Talon paikka on tuossa:


Ja autotalli tulee tähän:


Paalutusta siis odotellessa. Se tehtäneen matkamme aikana, mutta jos saan kuvia ja yhteydet maailmalla toimii, päivitän toki blogiakin.

Edellisessä kirjoituksessa mainitut sauna- ja takkatarjoukset on hyväksytty. Sauna on vähän alle 4500;- ilman seinäpaneeleja, mutta muuten kuvan mukaisena. Sisältää siis lauteet, lasiseinän ja -oven, kuituvalot ja kiukaan, mutta ei asennusta. Tulikiven Kipitti-takka ja teräshormi asennuksineen on vajaa 7000;-

Terawatin Otto teki kiitettävällä vauhdilla sähkösuunnitelman ja sekin on siis valmis.

Satamiljoonaa asiaa on vielä tekemättä, mutta nyt pitää mennä!
Related Posts Plugin for Blogger...