torstai 3. joulukuuta 2009

Tilaohjelman tapainen

Olemme miettineet tilatarpeita ja -toiveita pitkään. Ja myös sovitelleet omia mielipiteitä keskenämme. Kaikkea ei voi rajallisilla resursseilla saada, joten tämäkin lista elänee vielä projektin edetessä. Rajasin listasta pois mm. miettimämme materiaalit ja kalustuksen, jotta edes joku jaksaisi lukea tämän loppuun asti. Niistä ehkä joskus myöhemmin. Myöskään yksittäisten tilojen kokoon emme ole ottaneet vielä kantaa.

Eteinen ja / tai tuulikaappi
Jos eteinen on tilava oma huoneensa, ei erillistä tuulikaappia tarvita. Jos taas eteinen aukeaa suoraan oleskelutiloihin, erillinen tuulikaappi lienee tarpeellinen. Ikkunoita, esim. korkeat ja kapeat ikkunat ulko-oven molemmin puolin. Reilusti kaappitilaa. Ehkä yhteys vaatehuoneeseen ja / tai kodinhoitohuoneeseen heti ulko-oven vierestä?

Keittiö
Lähellä pääsisäänkäyntiä. Avoin, mutta jonkin verran katseilta olohuoneen ja ruokailutilan suunnalta suojattu tila. Ei varsinainen tupakeittiö, mutta ei myöskään kokonaan erillinen huone. Mielellään ikkuna. Ei ruokapöytää keittiöön, mutta ehkä pieni aamiaispiste.

Ruokailutila ja olohuone
Avointa, yhtenäistä tilaa keittiön läheisyydessä. Ehkä kaksipuoleinen takka erottaa ruokailutilan ja olohuoneen toisistaan. Isot ikkunat. Mahdollisesti korkea, vino katto (lamppujen vaihto huomioitava).

Työhuone / "kirjasto" / TV-huone / vierashuone
Yksi tai kaksi huonetta. Osa toiminnoista voi olla myös muiden huoneiden yhteydessä, esim. TV-huone-vierashuone-saunan pukuhuone tms. Yhteys mieluiten olohuoneesta tai ruokailusta. Ehkä ikkunalliset pariovet?

Vanhempien ja lapsen makuuhuoneet
Yhteys mieluiten eteisestä. Lapsen makuuhuone ei mielellään vanhempien makuuhuoneen seinän takana.

Kodinhoitohuone
Käynti ulos kurapisteellä varustettuna. Mielellään lähellä keittiötä. Yhteys eteisestä tai keittiöstä.

Vaatehuone
Vähintään yksi. Eteisen, kodinhoitohuoneen, makuuhuoneiden tai pukuhuoneen yhteydessä. Jos vanhempien makuuhuoneen yhteydessä, voisi samalla toimia pukeutumistilana.

Saunan pukuhuone
Ei välttämättä erillinen huone, mutta jos kodinhoitohuoneen yhteydessä, pitää olla selkeästi oma alueensa. Jos vanhempien makuuhuoneen yhteydessä, pitää olla kulku muualtakin (eteisestä, kodinhoitohuoneesta tai ehkä keittiöstäkin). Voi yhdistää vaatehuoneen ja / tai kodinhoitohuoneen kanssa, tai ehkä jopa kirjasto / vierashuone / työhuoneen kanssa. Uloskäynti vilvoittelutilaan tästä tilasta tai hyvin läheltä.

Saunan pesuhuone + WC
Pesuhuone muodostaa saunan ja pukuhuoneen kanssa tunnelmallisen kokonaisuuden. Pesuhuoneen yhteydessä pitää olla WC, mutta sen verran erillään ettei se näy suoraan saunan lauteilta.

Sauna
Lämmin ja hämyinen savusaunan tunnelma. Lauteet L-muodossa tai vastakkain, ikkuna.

Erillinen WC / kylpyhuone
Ei avaudu suoraan olohuoneeseen tai ruokailutilaan.

Huom! Jompaankumpaan pesutilaan yhteys vanhempien makuuhuoneesta joko suoraan, tai esim. vaatehuoneen, pukuhuoneen tms. kautta.

Autotalli/katos ja lämmin varasto
Katos ja talli tai kahden auton talli. Askartelutila / -piste. Lämmintä varastotilaa. Ehkä lisäksi myös kylmä varasto tai puutarhavaja.

Tekninen tila
Autotallin yhteydessä. Voi olla myös asuinrakennuksessa, mutta ei makuuhuoneiden seinän takana.

Ulkotilat, terassit ja piha
Pääsisäänkäynnin tulisi olla suojaisa, vaikkapa veranta tai kuisti (mitähän eroa niilläkin on?). Pääsisäänkäynti sijaitsee erillään varsinaisesta oleskeluterassista. Ehkä katettu kulku autotalliin/katokseen? Kodinhoitohuoneen sisäänkäynnissä ainakin pieni katos. Iso oleskeluterassi, jossa on katettu ja lasitettu osuus (tai ainakin mahdollisuus lasitukseen helposti myöhemmin), suojaisaa vilvoittelutilaa saunojille sekä katettua ulkotilaa grillausta varten tai erillinen grillikatos. Muuten avointa tilaa. Käynti olohuoneesta, ruokailutilasta tai keittiöstä.

Osa pihasta aidataan niin että koira ei karkaa, mutta aidan estämättä autolla liikkumista. Ei hiekka- sora- tai kivituhkapinnoitteita. Tila peräkärrylle / venetrailerille, entä vieraspysäköinti? Lumenkasauspaikka? Lipputanko. Pyykinkuivausteline sekä bio- ja lehtikompostorit (nämä ehkä talon pohjoispuolella?). Tilaa polttopuille sateen suojassa (esim. autotallin/katoksen yhteydessä). Puut, pensaat, autotalli/katos ja muut piharakennelmat pyritään sijoittamaan niin, että antavat näkösuojaa kadulta päin, mutta eivät estä auringonvalon pääsyä pihalle ja oleskelutiloihin.

Miltäs kuulostaa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for Blogger...